Vastuullisuusanalyysi laajentaa näkökulmaa

Olemme tehneet yli kymmenen vuoden ajan töitä ympäristöasioiden parissa ja ympäristövaatimukset täyttävälle yhteishankinnalle on vuodesta 2009 alkaen myönnetty ympäristötunnus. Vuoden 2019 lopulla otimme käyttöön laajemman vastuullisuusanalyysin, jossa ovat mukana kaikki kolme vastuullisuusnäkökulmaa: talous, ympäristö ja sosiaalinen. Tämä on meille tärkeä virstanpylväs hankintojen vaikuttavuuden lisäämisessä.

Vastuullisuusanalyysissä käydään läpi yksityiskohtaisesti ympäristövastuun, sosiaalisen vastuun ja taloudellisen vastuun elementit. Työkalu muistuttaa kilpailuttajaa useista asioista, jotka on hyvä ottaa huomioon ja joihin liittyviä vaatimuksia voi laittaa tarjouspyyntöasiakirjoihin esimerkiksi pakollisiksi vaatimuksiksi, vertailuperusteiksi tai sopimusehdoiksi.

Kohti tavoitetta

Ympäristöasioissa on tärkeää tunnistaa tuotteen tai palvelun haitallinen vaikutus ja miettiä sille positiivinen tavoite. Kilpailuttajan on myös mietittävä toimenpide, jolla haitallista vaikutusta voidaan vähentää ja positiivista tavoitetta kohti päästä. Lomakkeen täyttäminen vaatii asiaan perehtymistä ja juuri sen olennaisimman asian esiin kaivamista. Lisäksi sopimuskaudella asiaan tulee palata ja miettiä soveltuvien mittareiden avulla, toteutuiko tavoiteltu vaikutus.

”Vastuullisuusanalyysi on meille tärkeä virstanpylväs hankintojen vaikuttavuuden lisäämisessä.”

Myös sosiaalisen vastuun näkökulma on vahvasti mukana uudessa vastuullisuusanalyysissämme. Muutama vuosi sitten teimme Finnwatchin kanssa yhteistyöprojektin, jossa pohdimme sosiaalisen vastuun riskejä ICT-alan hankintaketjuissa. Tämän hankkeen innoittamina päätimme ottaa sosiaalisen vastuun asioita laajasti mukaan työkalupakkiimme. ICT-hankintoja varten alun perin tehty sopimustoimittajien Code of Conduct on nykyisin yhä useammin osa sopimusta, mikäli hankinnassa on tunnistettu korkeat sosiaalisen vastuun riskit. Myös sopimuskauden aikainen seuranta on tärkeää, vaikkakin haastavaa.

Lisäksi olemme alkaneet aikaisempaa aktiivisemmin miettiä julkisten hankintojen kautta työllistämisen näkökulmaa. Tämä on meille uusi asia, josta haluamme oppia lisää, ja mielenkiinnolla kuulemme tätä jo tehneiden kunta-asiakkaidemme kokemuksista. Esteettömyys ja saavutettavuus otetaan huomioon niiden tuoteryhmien hankinnoissa, joihin ne soveltuvat. Sama koskee reilun kaupan periaatteiden huomioimista.

Neljä vastuullisuustunnusta

Taloudellisen vastuun osa-alueella olemme konkareita. Hyvin toimivat prosessit on rakennettu vuosien varrella huolella. Olemme automatisoineet sopimustoimittajiemme sopimuskauden aikaista valvontaa tiettyjen indikaattorien osalta. Lisäksi osassa yhteishankintasopimuksia teemme tilaajavastuulain edellyttämää valvontaa.

Otimme myös innovatiivisuusnäkökulman mukaan vastuullisuusanalyysiin, sillä yhä useammin julkisten hankintojen kautta halutaan edistää innovatiivisuutta. Hallitusohjelman mukaan kymmenen prosenttia julkisista hankinnoista tulisi olla innovatiivisia hankintoja. Jos hankinta lisää julkisten palveluiden tuottavuutta, laatua, kestävyyttä tai vaikuttavuutta, voi se olla luonteeltaan innovatiivinen. Myös tätä haluamme edistää ja seurata, ja hankintamme voi saada innovatiivisen hankinnan tunnuksen.

Aikaisempi Hanselin ympäristötunnus on nyt siis laajentunut neljäksi tunnukseksi, joita yhteishankintamme voi saada:

  • ympäristötunnus
  • sosiaalisen vastuun tunnus
  • taloudellisen vastuun tunnus
  • innovatiivinen hankinta