Hansel kiersi Suomea

Hanselin syyskiertue vieraili 14 paikkakunnalla. Kierros alkoi 25.9.2019 Rovaniemeltä ja päättyi 4.12.2019 Hämeenlinnaan. Tapasimme lähes 400 asiakasta, joille kerroimme Hanselin ja KL-Kuntahankintojen yhdistymisestä sekä Hanselin palveluista. Kävimme läpi muun muassa tulevaa yhteishankintatarjontaa sekä opastimme asiakkaita verkkopalveluun kirjautumisessa ja liittymiskäytännöissä.

Tilaisuuksien jälkeen lähetimme osallistujille palautekyselyn ja saimme 1–5-asteikolla arvioksi huikean keskiarvon 4,4! Useat asiakkaat sanoivat meille jo kiertueen aikana, että Hanselin on tärkeää näkyä asiakkailleen maanlaajuisesti ja tavata asiakkaita kasvokkain.

”Esitykset olivat hyviä ja oli hienoa saada Hanselille kasvot.”

Kierroksen tavoitteena oli tehdä Hanselia tutuksi hankintakumppanina sekä kertoa tarjoamistamme palveluista koko asiakaskunnalle. Syksyn mittaan useat uudet asiakkaat löysivätkin tarjontamme ja liittyivät puitesopimuksiimme.

Tilaisuuksissa olivat mukana toimitusjohtaja Anssi Pihkala, varatoimitusjohtaja Raili Hilakari ja asiakkuusjohtaja Maritta Mäkelä, joiden tukena oli kaikilla paikkakunnilla myös yhteishankintojemme asiantuntija sekä asiakkuuspäälliköitä.

Kokemukset kiertueesta olivat positiiviset ja samankaltaisia tilaisuuksia on varmasti luvassa jatkossakin – katsotaan, mikä silloin on ajankohtaista asiakkaiden vinkkelistä!

 

Asiakasfoorumi

Hanselin laajentuneen asiakaskunnan edustus haluttiin koota uudeksi toimintaverkostoksi Asiakasfoorumiin. Syksyn aikana saatiin kokoon edustava 20-jäseninen ryhmä tuomaan näkemystä Hanselin toiminnan kehittämiseen, sparraamiseen ja hyvien käytäntöjen jakamiseen. Foorumin ensimmäinen tapaaminen ajoittui tammikuulle 2020.