Kohti muutosta

Hanselin ja KL-Kuntahankintojen yhdistymistä valmisteltiin reilun vuoden ajan, mikä tarjosi henkilöstölle tilaisuuden tutustua rauhassa toisiinsa ja toisen yhtiön toimintaan. Kesällä 2018 henkilöstöpäällikkö tapasi kaikki kuntahankintalaiset henkilökohtaisesti ja elokuussa koko porukka oli ensimmäistä kertaa yhdessä koolla. Myös Teams-kanavan perustaminen keskustelua ja tiedonvaihtoa varten kuului ensimmäisten yhteisten askeleiden joukkoon.

Syksyn 2018 aikana kuntahankintalaiset kävivät tutustumassa Postitalon uudistettuun työympäristöön ja kaikki osallistuivat muutos- ja strategiatyöpajaan. Pikkujoulujen jälkeen kohtaamisissa oli hieman taukoa, kun yhdistymisen valmistelussa otettiin aikalisä ja muutos siirtyi syyskuulle 2019. Hanselilaiset kuitenkin jatkoivat vierailujaan Kuntatalolla eri toimintojen esittelyn merkeissä ja yhdistymisen valmistelujen tilannetta käsiteltiin jokaisessa henkilöstöinfossa.

Uutta vauhtia kesällä 2019

Yhtiöiden yhdistymisen lähestyessä kuntahankintalaiset ja hanselilaiset juhlistivat kesälomille lähtöä yhteisellä lounaalla Inton päivänä. Elokuussa 2019 oli aika kokoontua pohtimaan uuden Hanselin tarinaa, ja sisäisesti sekä sidosryhmille viestimistä muutosvalmennukseen. Vapaammissa merkeissä tavattiin vielä kesäpäivässä, jossa mukavan yhdessäolon lisäksi myös pohdittiin omaa suhtautumista tulevaan paraurheilija Toni Piispasen johdolla.

Maanantaina 2.9. suuri päivä vihdoin koitti ja uudet hanselilaiset saapuivat Postitaloon. Heidät toivotettiin lämpimästi tervetulleiksi ja jo ensimmäisenä päivänä oli tarjolla oppia uusista työvälineistä sekä muista käytännön asioista työpaikalla. Evääksi tulokkaille tarjottiin selviytymispaketti, joka sisälsi ”voimaruokaa” muun muassa Sisu-pastillien muodossa ja olipa mukana stressipallokin avuksi tiukimpiin tilanteisiin.

Yhteisen Hansel-elämän alettua muutoksen johtamista jatketaan käymällä arvokeskustelua ja tarjoamalla esimiehille työkaluja henkilöstön tukemiseen. Henkilöstöpäällikkö myös haastatteli muutaman kuukauden työrupeaman jälkeen kaikki KL-Kuntahankinnoista siirtyneet hanselilaiset ja selvitti heidän tunnelmiaan.

Työehtosopimus ja yhteistoiminta henkilöstöryhmien kanssa

Hanselin työehtosopimus on neuvoteltu Palvelualojen työnantajat PALTA ry:n ja Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry:n toimesta. KL-Kuntahankinnat Oy:stä siirtyneisiin henkilöihin sovelletaan 31.3.2020 saakka Avaintyönantajat Avainta ry:n työehtosopimusta (AVAINTES). Parhaillaan yhtiössä neuvotellaan uutta, talotasoista työehtosopimusta Palvelualojen työnantajat PALTA ry:n ja Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry:n kanssa. Yhtiön koko henkilöstö toimitusjohtajaa lukuun ottamatta tulee kuulumaan tämän työehtosopimuksen piiriin. Henkilöstöä edustaa työehtosopimuksen mukaisesti työntekijöiden keskuudesta valittu luottamusmies ja hänen varamiehensä. Henkilöstön etuja ajaa myös henkilöstöyhdistys (Hanselin ylemmät toimihenkilöt ry), joka on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry:n jäsenjärjestö. Noin puolet Hanselin henkilökunnasta kuuluu ammattiliittoihin. Työehtosopimus ja työsuhteeseen liittyvä ohjeistus on esitelty yhtiön intranetsivuilla.