Olennaisuusarvio

Syksyllä 2019 toimintaympäristömme muuttui yritys- ja omistusjärjestelyn myötä merkittävästi, minkä vuoksi oli myös aika päivittää vastuullisuustyötämme ohjaava olennaisuusmatriisi. Otimme tähän perusteelliseen työhön avuksi ulkopuolisen asiantuntijan, joka fasilitoi prosessiamme ja haastatteli sidosryhmiämme sen ymmärtämiseksi, mitkä näkökohdat hankintojen vastuullisuudessa ovat kaikkein keskeisimmät.

Ajankohta työlle oli mielenkiintoinen, sillä kuntasektorin asiakkaat olivat juuri päässeet hyödyntämään palveluitamme. Sidosryhmähaastatteluissa kuntapuoli oli mukana kertomassa odotuksistaan. Lisäksi vastuullisuus näkyi aikaisempaa suuremmalla painoarvolla myös tuoreessa hallitusohjelmassa, mikä osaltaan haastaa meitä kehittämään käytäntöjä entistäkin voimakkaammin.

Työskentelyn pohjaksi kokosimme pitkän listan olennaisuusasioista, joista työpajoissa karsittiin työryhmällä kanssa lyhyempi lista kaikista keskeisimmistä vastuullisuusteemoista. Vastuullisuusryhmä teki ehdotuksen uudesta olennaisuusmatriisista yhtiön johtoryhmälle, joka hyväksyi asian 8.10.2019. Lopulliseen olennaisuusmatriisiin valikoitui yhdeksän asiaa. Katso lisätietoja klikkaamalla matriisin palloja.