KEINO kestävyyden asialla
Kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomainen osaamiskeskus KEINO jatkoi toimintaansa vuonna 2019. KEINO tukee ja auttaa hankintayksiköitä kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen toteuttamisessa ja kehittämisessä. Hansel ja KL-Kuntahankinnat ovat verkoston perustajajäseniä. Verkosto on toiminut aktiivisesti koko vuoden ajan.
Hanselin lisäksi verkostoon kuuluvat Motiva, Business Finland, Kuntaliitto, Sitra, Suomen ympäristökeskus ja VTT. Hansel tuo verkostoon hankintojen prosessiosaamista sekä hankintojen kehittämiseen ja kestäviin ja innovatiivisiin hankintoihin kohdistuvaa käytännön tietotaitoa. Vuoden 2019 aikana KEINO-työhön on osallistunut asiantuntijoita laajalti koko Hanselista, lakimiehistä ja kehityspäälliköistä konsultteihin ja analyytikoihin.
KEINO-akatemia
KEINO tavoittelee kestäviin ja innovatiivisiin hankintoihin kohdistuvan tietämyksen kasvattamista koko julkisten hankintojen kentässä. Tavoitetta palvelemaan perustettiin KEINO-akatemia. KEINO-akatemia valmentaa hankintayksiköitä suuntaamaan hankintatoimeansa tukemaan innovatiivisuuden ja kestävyyden organisaatiolaajuisia tavoitteita. Suosittuun valmennusohjelmaan valittiin 27 edelläkävijäorganisaatiota julkishallinnosta. KEINO-akatemiassa osallistujat työstävät kehittämisalueitansa KEINO-verkoston tuella ja vertaisoppimisen kautta.
Hansel on osallistunut KEINO-akatemiaan erityisesti strategisen johtamisen ja innovatiivisiin hankintoihin liittyvien teemojen valmentajana.
Hankintaluotsi
KEINO-akatemian yhteydessä pilotoidaan Hanselin kehittämää Hankintaluotsi-työkalua. Hankintaluotsi tukee ja ohjaa hankintayksikön operatiivista hankintatoimea kohti organisaation strategian mukaista toimintaa. Hankintaluotsin avulla organisaatiot muodostavat strategiaansa pohjautuvat hankintalinjaukset ja priorisoivat hankintakategoriansa. Skenaariopohjaisen työskentelyn kautta käyttäjät tunnistavat, vastuuttavat ja aikatauluttavat ne interventiot, jotka ovat organisaation strategian näkökulmasta vaikuttavimpia.
Kehittäjäryhmät ja kansainvälinen yhteistyö
Vuoden 2019 aikana KEINO on koonnut yhteen samankaltaisten kestäviin ja innovatiivisiin hankintoihin kohdistuvien haasteiden kanssa työskenteleviä hankintayksiköitä. Hansel on fasilitoinut kehittäjäryhmiä kohdistuen sosiaalisesti vastuullisiin hankintoihin, SOTE-hankintoihin sekä uuden ajan kestävään ja ketterään kokous- ja tapahtumahallintoon. Kehittäjäryhmät ovat osoittautuneet suosituiksi foorumeiksi tiedonjaolle ja vertaisoppimiselle.
KEINOn puitteissa toteutunut kansainvälinen yhteistyö vuonna 2019 on ollut monimuotoista. Kansainvälisten edelläkävijöiden benchmarkkauksen myötä parhaat käytännöt välittyvät suomalaisen julkishallinnon tiedoksi ja hyödyksi. Hanselin asiantuntijat ovat myös osallistuneet alueellisen osaamisen kasvattamiseen ympäri Suomea tietoa jakavien KEINO-muutosagenttien tukitoiminnan myötä.
Hansel odottaa KEINO-työn jatkuvan aktiivisena, monipuolisena ja vaikuttavana myös vuonna 2020.
Lisätietoja osoitteessa: hankintakeino.fi
Lue myös: Hansel työpaikkana