Katsaus vuoden 2019 tapahtumiin

Vuosi 2019 oli monessa mielessä muutosten vuosi Hanselin toiminnassa. Omistus- ja yritysjärjestelyn valmistelu vei paljon aikaa ja edellytti useita valmistelevia toimenpiteitä. Valtiovarainministeriö ja Kuntaliitto näkivät koko julkisen sektorin yhteishankintayksikön tuovan merkittävää etua asiakaskunnalle sekä hankintaosaamisen kehittämisen näkökulmasta että laajemman palvelutarjonnan kautta.

Järjestely saatiin toteutettua 2.9.2019 ja samana päivänä 16 entistä Kuntahankintojen työntekijää siirtyi Hanselin palvelukseen. Samalla myös yhtiön hallituksen kokoonpano muuttui ja Hanseliin nimettiin varatoimitusjohtajaksi Kuntahankintojen toimitusjohtaja. Toimitusjohtajana jatkoi Hanselin toimitusjohtaja. Omistus- ja yritysjärjestelyä ennen Hansel teki 4,5 miljoonan euron pääoman palautuksen valtiolle.

Yhtiössä käynnistettiin yt-menettely 3.9.2019 ja se saatiin päätökseen nopeutetussa aikataulussa 9.9.2019. Yt-menettely koski kaikkia yhtiön työntekijöitä, ketään ei irtisanottu, mutta usean henkilön työtehtävät muuttuivat samoin kuin yhtiön organisaatio. Myös johtoryhmän kokoonpano muuttui. Hallitus teki elokuussa päätöksen ja erillisen sopimuksen toimitusjohtajan kanssa aiemmin sovitun toimitusjohtajan lisäeläkkeen hoitamisesta. Hansel teki tätä varten rahastosijoituksen, jolla eläkevastuu tullaan kattamaan.

Eettisen ja vaatimustenmukaisen toiminnan varmistamiseksi Hanseliin perustettiin compliance-toiminto lokakuussa 2019. Toiminnon perustamisen pohjalla oli riskianalyysi, jossa pyrittiin tunnistamaan Hanselin toiminnalle ominaiset, merkittävimmät riskit. Samalla uudistettiin Hanselin eettiset ohjeet sekä muu eettisyyteen liittyvä ohjeistus. Compliance-toiminto organisoitiin, määriteltiin vastuut ja tehtävät sekä perustettiin ilmiantokanava. Henkilöstölle järjestettiin eettisyyteen liittyvää koulutusta ja käytännön menettelytapoihin liittyvää perehdytystä.

Hallitus hyväksyi marraskuussa integraatiostrategian, jossa visiona on yhdistää Suomen julkinen hankintavoima. Strategian kulmakivinä on tarjota erinomainen palvelukokemus ja laaja palveluvalikoima sekä toimia vastuullisten ja vaikuttavien hankintojen suunnannäyttäjänä. Esimerkillisen oman toiminnan, vahvan arvopohjan ja osallistavan kulttuurin uskotaan tekevän Hanselista julkisten hankintojen arvostetuimman osaajan ja sen myötä halutun työpaikan.

Vuoden lopulla Hanseliin perustettiin asiakasfoorumi, sillä laajan asiakaskunnan edustus haluttiin koota uudeksi toimintaverkostoksi. 20-jäseninen ryhmä tuo näkemystä Hanselin toiminnan kehittämiseen ja hyvien käytäntöjen jakamiseen. Asiakasfoorumin ensimmäinen kokous pidetiin tammikuussa 2020.

Hansel toteutti syksyn aikana syyskiertueen 14 keskuskaupungin alueelle. Tilaisuuksiin osallistui 450 henkilöä uusista kunta-asiakkaista sekä valtionhallinnossa. Yhtiö järjestää vuosittain erilaisia asiakas- ja toimittajatapahtumia ja osallistuu sidosryhmätapahtumiin.

Hansel-lain muuttamista koskeva lakiehdotus (HE 47/2019) annettiin eduskunnalle syksyllä 2019. Lakiehdotuksessa ehdotetaan täsmennyksiä Hanselin tehtäviin, kuten hankintojen ilmoitusjärjestelmä Hilman ylläpitoa sekä hankintatiedon käsittelyä ja analysointia. Lisäksi ehdotetaan, että valtion virastojen ja laitosten tulisi luovuttaa hankintatietoja Hanselille. Lakiehdotusta on käsitelty eduskunnan talousvaliokunnassa sekä perustuslakivaliokunnassa. Lakiehdotuksen käsittely on vielä kesken. Aiempi, vuonna 2017 annettu lakiehdotus (HE 63/2017) raukesi maakuntauudistuksen kaatumisen vuoksi.

Hankintalain muuttamista koskevasta lakiehdotuksesta pyydettiin lausuntoja kesällä 2019. Tarkoituksena oli tehdä eräitä teknisiä muutoksia hankintalakiin. Hankintalain muuttamista koskevaa hallituksen esitystä ei ole kuitenkaan vielä annettu eduskunnalle.

Korkeimman hallinto-oikeuden ja markkinaoikeuden puitejärjestelyjen hankinnan laajuutta koskeva oikeuskäytäntö on aiheuttanut merkittäviä muutoksia Hanselin toimintaan, sillä oikeuskäytännön mukaisesti puitejärjestelyjen kilpailutuksia varten joudutaan selvittämään huomattavan tarkalla tavalla puitejärjestelyä käyttävät hankintayksiköt sekä niiden hankintojen määrät tai arvot, joita nämä hankintayksiköt tulevat sopimuskaudella tekemään. Muuttuneet käytännöt ovat viivästyttäneet kilpailutuksia ja aiheuttaneet runsaasti hallinnollista työtä asiakkaille ja Hanselille.

Hansel oli vuoden aikana mukana useissa hankkeissa, kuten esimerkiksi valtiovarainministeriön ja Kuntaliiton yhteisessä Hankinta-Suomi toimenpideohjelmassa, työ- ja elinkeinoministeriön Kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen osaamiskeskuksessa (KEINO), valtiovarainministeriön johtamassa Valtion hankintojen digitalisointi toteutusohjelmassa (Handi), Valtiokonttorin Tietokiri-hankkeessa ja sekä Kilpailu- ja kuluttajaviraston johtamassa työryhmässä Harmaa talous ja julkiset hankinnat.

Hansel toteutti vuoden 2019 aikana Suomeen uuden julkisten hankintojen ilmoituskanavan (Hilma) valtiovarainministeriön toimeksiannosta, joka myös vastasi hankkeen rahoituksesta. Uusi Hilma otettiin käyttöön 2.1.2020. Lisäksi yhtiössä tehtiin useita muita kehitysprojekteja, kuten sopimustoimittajien raportointipalvelun uudistaminen, kilpailutusjärjestelmän ja toiminnanohjausjärjestelmän kehitystyö.

Hanselilla oli vuoden 2019 lopussa markkinaoikeudessa vireillä kolme valitusta, jotka koskivat kahta eri kilpailutusta. Yhtiö sai vuonna 2019 korkeimmasta hallinto-oikeudesta kaksi päätöstä, jossa toisessa valitus hylättiin ja toisessa hyväksyttiin. Hansel sai lisäksi vuonna 2019 markkinaoikeudesta neljä päätöstä, joissa kaikissa pääasian käsittely jäi sillensä. Yhtiö sai myös vuonna 2019 Helsingin hallinto-oikeudesta päätöksen, jossa valitus hylättiin. Yhtiön arvion mukaan käynnissä olevista oikeudenkäynneistä aiheutuvien taloudellisten seuraamusten todennäköisyys on pieni.

Asiakas- ja toimittajatyytyväisyyttä seurataan Hanselissa säännöllisesti. Asiakastyytyväisyyskysely toteutetaan vuosittain ja toimittajatyytyväisyyskysely joka toinen vuosi. Vuotta 2019 koskeva kysely toteutettiin tammikuussa 2020 ja sekä asiakastyytyväisyys että toimittajatyytyväisyys olivat hyvällä tasolla. Asiakastyytyväisyyden arvosanojen keskiarvo mittarilla 1–5 oli 3,90 (edellinen vuosi 3,94) ja toimittajatyytyväisyyden arvosanojen keskiarvo oli 3,97 (edellinen vuosi 4,00). Lisäksi kilpailutuspalvelun jokaisesta projektista kysytään palautetta. Asiakastyytyväisyyden keskiarvo tältä osin oli 4,6 asteikolla 1–5 (edellinen vuosi 4,6).

Hansel seuraa julkisten hankintojen käsittelyä Euroopan unionissa. Hansel on mukana Euroopan valtioiden keskeisten yhteishankintayksiköiden yhteistyöryhmässä. Tässä ryhmässä ovat Hanselin lisäksi muun muassa seuraavat yhteishankintayksiköt: Tanskan SKI, Ruotsin Kammarkollegiet ja SKL Kommentus, Itävallan BBG, Italian Consip ja Portugalin ANCP.

Kestävä kehitys, ympäristötekijät ja harmaa talous

Vastuullisuus ja harmaan talouden torjuntaan liittyvät asiakokonaisuudet julkisissa hankinnoissa ovat nousseet entistä tärkeämpään rooliin. Hansel noudattaa toiminnassaan vastuullisuuden periaatteita valtioneuvoston linjausten mukaisesti. Vastuullisuusraportointi on vakiintunut osaksi yhtiön vuosittaista raportointia, ja siinä kerrotaan yksityiskohtaisesti vastuullisuuteen liittyvistä toimenpiteistä.

Olennaiset tapahtumat tilikauden päättymisen jälkeen

Yhtiössä on käynnissä työehtosopimusneuvottelut, jossa entiset kuntahankintalaiset ja muut yhtiön työntekijät on tarkoitus saattaa saman työehtosopimuksen piiriin 1.4.2020 alkaen. Liiketoiminnassa ei ole tapahtunut oleellisia muutoksia tilikauden päättymisen jälkeen.